1. Grata rerum novitas.

Asioissa viehättää niiden uutuus – We enjoy the novelty of things

Sanonnan alkulähteenä pidetään yleensä P. Ovidius Nason kirjekokoelmassa Epistulae ex Ponto (Kirjeitä Pontoksesta, ei suom., 3, 4, 51) lausumaa ajatusta: Est quoque cunctarum novitas carissima rerum ”Kaikissa asioissa uutuus viehättää”. Puhujalle tarkoittamissaan ohjeissa M. Fabius Quintilianus (Institutio oratoria VIII, 6, 51) toteaa: est enim grata in eloquendo novitas et emutatio, et magis inopinata delectant, ”kaunopuheisuudessa nautimme uutuuksista ja vaihtelusta ja odottamaton ilahduttaa eniten”. Varsin samansuuntainen ja usein siteerattu lausahdus on ”delectat varietas”, vaihtelu ilahduttaa, tai suomalaisittain sanoen ”vaihtelu virkistää”.

Ovid’s Epistulae ex Ponto 3, 4, 51: Est quoque cunctarum novitas carissima rerum, ”in all things novelty is most delightful”. Quintilian phrases the idea – in the context of eloquence – thus: est enim grata in eloquendo novitas et emutatio, et magis inopinata delectant, ”it is novelty and change we enjoy in language, and what is unexpected gives the greater pleasure”.  Also a variation of the same thought, delectat varietas (variety is the spice of life), is widely known and has its versions in most modern European languages.

2. Rem tene, verba sequentur.

Pysy asiassa, sanat seuraavat – Grasp the subject, the words will follow

Jos hallitsee asiansa ja on pohtinut sanottavansa, löytää myös sanat – tämän pätevän ja suositun ohjeen esitti 300-luvulla vaikuttaneen G. Julius Victorin mukaan (Rhetores latini minores 347,17 (ei suom.)) Cato Censorius l. M. Porcius Cato, ”Cato vanhempi”, (234-149 eKr.) teoksessaan Orationes (joka on säilynyt vain osittain): in hanc rem constat etiam Catonis praeceptum paene divinum, qui ait: rem tene, verba sequentur (tässä asiassa toteutuu Caton melkein jumalainen sääntö, jonka mukaan: pysy asiassa, sanat seuraavat). Q. Horatius Flaccuksen Ars poetica –teoksessa (311) sama ajatus esitetään heksametrissä: verbaque provisam rem non invita sequentur (”sanat  seuraavat vastustelematta, jos aihe on ennalta tutkittu”).

According to Julius Victor (quoted in Rhetores latini minores 347,17) this idea was first pronounced by Cato the Elder: in hanc rem constat etiam Catonis praeceptum paene divinum, qui ait: rem tene, verba sequentur (In this we observe Cato’s almost divine precept which says: grasp the subject, the words will follow). In his Ars poetica (311) Horace expresses the same idea in hexameter: verbaque provisam rem non invita sequentur – ”words will not fail when the matter is well considered”.

Ars poetica – runotaide, suom. Teivas Oksala ja Erkki Palmén, Gaudeamus 1978

3. Disce gaudere!

Opettele iloitsemaan – Learn how to feel joy

Neuvo on peräisin L. Annaeus Senecalta (Epistulae morales,  Kirjeet Luciliukselle) 23,3:

Hoc ante omnia fac, mi Lucili: disce gaudere! (Tee ennen kaikkea näin, rakas Lucilius: opettele iloitsemaan.) Seneca ei tarkoita kehottaa ”pikkuhilpeyteen”, pinnalliseen riehakkuuteen tai kohtuuttomuuksiin nautinnoissa, vaan löytämään aitoa iloa sydämestään ja elämästään. Kehotusta seuraavassa lauseessa Seneca vielä korostaa ajatustaan: verum gaudium res severa est (aito ilo on vakava asia).

This exhortation is from Seneca’s letters to Lucilius (23,3): Hoc ante omnia fac, mi Lucili: disce gaudere! (Above all do this, dear Lucilius: learn how to feel joy!) Seneca does not mean riotous laughter or excess of worldly pleasures, but the less pretentious and simple joys of the heart. In the following sentence Seneca emphasizes his meaning even further: verum gaudium res severa est (real joy is a serious thing).

Kirjeet Luciliukselle on suomentanut Antti Oikarinen (Basam Books, 2011)

4. Ne sutor supra crepidam.

Älköön suutari nousko sandaalin yläpuolelle – Shoemaker, keep to the shoe!

35. Plinius Secundus (Plinius vanhempi) kertoo teoksessaan Naturalis historia (Luonnonhistoria, ei suom, 35. kirjan 36 luvun 85 kappale) anekdootin suutarista, joka huomautti  taidemaalari Apelleelle (Aleksanteri Suuren hovimaalari) virheestä hänen maalaamassaan jalkineessa. Apelles korjasi virheen, mutta kun suutari innostui osoittelemaan maalauksessa muitakin kohtia, jotka hänen mielestään kaipasivat korjailua, Apelles tiuskaisi: ”Ne supra crepidam sutor iudicaret!” (Älköön suutari esittäkö arvioitaan yli sandaalin!). Pliniuksen mukaan ilmaus oli vakiintunut sananparreksi jo hänen kirjoittaessaan teostaan. Suomessa vastaava sanonta on tietenkin ”suutari pysyköön lestissään”.

In his Naturalis historia (35, 36, 85) Pliny the Elder (or Plinius Maior) tells an anecdote about the famous Apelles (the court painter of the Alexander the Great), to whom a shoemaker commented on a small error he had made in paintindg a sandal. When Apelles had corrected the error, the shoemaker started to criticize other details as well, and after a while Apelles, rather indignant, responded: ”Ne supra crepidam sutor iudicaret” (A shoemaker should not pass judgement beyond the sandal). According to Pliny the quotation was already widely used in his day.

Also: ”A cobbler should stick to his last”.

5. Artificia docuit fames.

Nälkä opettaa taidon (ammatin) – Art is born out of hunger

Ajatus toistuu monissa lähteissä: tarve (puute, nälkä) ajaa ihmistä ylittämään itsensä ja keksimään neuvokkaita ratkaisuja. Komediankirjoittaja T. Maccius Plautus esittää ajatuksen vuonna 200 eKr. ensiesityksensä saaneessa komediassa Stichus: [paupertas] artis omnis perdocet, ”köyhyys opettaa kaikki ammatit” ja Ovidius toteaa: Ingenium mala saepe movent, ”vaikeudet ovat usein kiihokkeena älylle” (Ars amatoria 2,43). Seneca (Kirjeet Luciliukselle 15.7) sen sijaan ei tällaista asiantuntemusta juuri arvosta: Admitte istos, quos nova artificia docuit fames…” [päästä luoksesi mokomat, joille] nälkä opettaa uusia ammatteja, niin…”, kun taas A. Persius Flaccus kutsuu vatsaa humoristisesti ”ammattien opettajaksi ja älykkyyden edistäjäksi” (Saturae (ei suom.), prologus 10-11: Magister artis ingeniique largitor venter.

Hunger and misfortune may teach one how to cope in demanding situtations.  Plautus expresses the idea in his comedy Stichus: [paupertas] artis omnis perdocet, ”the powerty teaches all crafts” and according to Ovid ingenium mala saepe movent, ”misfortune often stir the wits” (Ars amatoria 2,43). Seneca on the other hand has little patience for this kind of expertise: Admitte istos, quos nova artificia docuit fames…” Let those charlatans come to you, to whom the hunger has taught their trade, and… (Epist. 15.7), but A. Persius Flaccus, in his Saturae (prologus 10-11), calls the belly playfully magister artis ingeniique largitor – the teacher of arts and enhancer of intellect.

Ovidius, Rakastamisen taito, suom. Seppo Heikinheimo, Weilin + Göös 1965 (1. painos)

6. Dives est qui sibi nihil deesse putat

Rikas on se, joka ei katso itseltään puuttuvan mitään – Rich is he who considers he lacks nothing.

Lause on tiivistelmä ajatuksesta, jonka Cicero esittää mm. filosofisessa tutkielmassaan Paradoxa stoicorum (Stoalaisia paradokseja (ei suom.)). Erityisesti rikkauden ja mielenrauhan kysymyksiä käsitellään kuudetta paradoksia koskevassa kappaleessa ”vain viisas voi olla rikas”, jossa Cicero myös moitiskelee suunnattoman rikkaan Marcus Licinius Crassuksen asenteita. Samansuuntaiset ajatukset toistuvat antiikin kirjallisuudessa niin eläinsaduissa, kirjeissä kuin kokoelmissakin ja sama ajatus esitetään erilaisissa asuissa: Dives est non qui plus habet sed qui nihil cupit, rikas ei ole se, jolla on enemmän vaan se, joka ei kaipaa mitään) ja Qui multum habet, plus cupit, jolla on paljon, haluaa yhä enemmän ja avarus ipse miseriae causa est suae, ”saidan surkeus on omaa syytä” (viimeisenä mainittu sitaatti Publilius Syruksen).

Publilius Syrus, Hiuksellakin on varjo – roomalaista elämänviisautta, suom. Arto Kivimäki, Tammi 2005.

1. Tullius Cicero explains the idea in his Paradoxa stoicorum (Stoic paradoxes) – one of its English translations has a rather long but illuminating title ”The Booke of Marcus Tullius Cicero entituled Paradoxa Stoicorum Contayninge a precise discourse of diuers poinctes and conclusions of vertue and phylosophie according the traditions and opinions of those philosophers, whiche were called Stoikes. Whereunto is also annexed a philosophicall treatyse of the same authoure called Scipio hys dreame. (Transl. Thomas Newton, 1569). The idea of wealth as the lack of desire is expressed in ”The syxt and laste paradoxe, vvherin he proveth that noone are ryche, but onelye vvyse and vertuous men, priuaylye nippynge Marcus Crassus vvhoe sayde that none vvas to be named rich, vnlesse vvyth his reuenues he vvere able to furnishe and mayntaine an armye. The same wisdom is repeated in fables, letters and collections of mottoes and sentences: Dives est [non qui plus habet sed] qui nihil cupit, the rich man is not the one who possesses more but the one who desires nothing), Qui multum habet, plus cupit, the one who owns a lot, desires more, and avarus ipse miseriae causa est suae, ”a greedy person is to blame for his own misery” (the latter is from the collection of Publilius Syrus).

7. Esse oportet ut vivas, non vivere ut edas.

On syötävä elääkseen, ei elettävä syödäkseen – You should eat to live, not live to eat

Commutatio est, cum duae sententiae inter se discrepantes ex traiectione ita efferuntur, ut a priore posterior contaria priori profiscatur, hoc modo: Esse oportet, ut vivas, non vivere, ut edas. Item: ”Ea re poemata non facio, quia, cuiusmodi volo, non possum, cuiusmodi possum, nolo (Rhetorica ad Herennium, 4, 28, 39).

Vaikka ajatus esitetään yleensä yleisenä kehotuksena välttää mässäilyä ja ylettömyyttä, sen on alkujaan muotoillut M. Tullius Cicero puhetaitoa käsittelevässä Rhetorica ad Herennium -teoksessa antaakseen esimerkin eräänlaisesta kiasmista tai ”käänteestä” (commutatio): ”kaksi vastakkaista ajatusta asetetaan rinnakkain siten, että jälkimmäinen seuraa ensimmäistä vaikka on sen kanssa ristiriidassa, vaikkapa: ”On syötävä elääkseen, ei elettävä syödäkseen”, tai ”En kirjoita runoja, koska en osaa kirjoittaa sellaisia kuin haluaisin enkä halua kirjoittaa sellaisia kuin osaisin”.

Although this is usually understood as an exhortation to avoid gluttony and excess, it was originally expressed in the context of rhetorical advice: ”Reciprocal change occurs when two discrepant thoughts are so expressed by transposition that the latter follows from the former although contradictory to it, as follows: ”You must eat to live, not live to eat.” Again: ”I do not write poems, because I cannot write the sort I wish, and I do not wish to write the sort I can. (Rhetorica ad Herennium, 4, 28, 39, transl. Harry Caplan, Loeb 1954)

8. Nunc vino pellite curas!

Haihduttakaa nyt huolet viinillä! – Now dispel your cares with wine

Horatius, Carmina, I, 7,30-31:

Urheat mieheni, kun pahempaakin

saitte te kestää, ajakaa suru pois viiniä juoden:

aamu kun saa, meren aavoja käymme:

Horatiuksen oodeja, suom. Teivas Oksala ja Erkki Palmén, Finn Lectura 1989

Hearts, that have borne with me
Worse buffets! drown today in wine your care;
To-morrow we recross the wide, wide sea!”

The Odes and Carmen Saeculare of Horace, transl. by John Conington, George Bell & Sons 1882

9. Boni pastoris esse tondere pecus, non deglubere.

Hyvä paimen keritsee lampaat, ei nylje niitä – A good shepherd will shear his sheep, not flay them

1. Suetonius Tranquilluksen mukaan ajatuksen esitti keisari Tiberius (Tiberius, 32 ”Maaherroille, jotka ehdottivat rasittavia veroja provinsseissa, hän vastasi kirjeessään, että hyvän paimenen tapoihin kuului keritä laumaansa, ei sitä nylkeä”.

Suetonius, Rooman keisarien elämäkertoja, suom. J-A. Hollo, WSOY 1960 

According to C. Suetonius Tranquillus this was said by the emperor Tiberius: ”To the governors who recommended burdensome taxes for his provinces, he wrote in answer that it was the part of a good shepherd to shear his flock, not skin it. (Vita Tiberii, 32, in The Lives of the Twelwe Caesars by C. Suetonius Tranquillus, transl. J.C. Rolfe, Loeb 1913-1914)

10. Fortes fortuna adiuvat.

Onni auttaa voimakkaita – Fortune helps the strong

Eräs tämän tunnetun ja monenlaisina muunnelmina ja käännöksinä toistellun sanonnan tunnetuimmista lähteistä on Plinius nuoremman (Gaius Plinius Caecilius Secundus) Vesuviuksen purkausta vuonna 79 jKr. käsittelevä kirje (6.16), mutta sanonta on paljon vanhempi, se esiintyy jo Terentiuksen (P. Terentius Afer, 190-159 eKr.) komediassa Phormio (203), muodossa fortis fortuna adiuvat (Terentius käyttää vanhempaa, Rooman tasavallan aikaista akkusatiivimuotoa fortis) ja Cicero mainitsee sen olleen vetus proverbium, vanha sananparsi, jo hänen aikoinaan. Vergilius käyttää sitä eepoksessaan Aeneis (10. 284): Audentis fortuna iuvat, joka on ajatukseltaan lähempänä suomalaista sananpartta ”onni suosii rohkeaa” (tai Onnetar, mikäli Fortuna halutaan kirjoittaa isolla alkukirjaimella). Vergiliuksen säkeen ovat suomentaneet Päivö ja Teivas Oksala ”rohkea mies rokan syö” ja Alpo Rönty puolestaan ”onni on uskaliailla”. Seneca lainaa Vergiliusta kirjeessään Luciliukselle (94, 28) ja Ovidius korvaa onnen jumaluudella, audentes deus ipse iuvat, ”suosii rohkenevaa jumaluuskin” (Muodonmuutoksia 10, 586). Kalenterin luukun lähdeviitteessä viitataan 500-luvulla eläneeseen Flavius Cresconius Corippukseen, joka runoelmassaan Iohannis (1,561) kirjoittaa: ”Onni kukistaa pelokkaat ja auttaa niitä, jotka ovat sekä valppaita että rohkeita”.

Aeneis – Aeneaan taru, suom. Päivö ja Teivas Oksala, WSOY 1999

Aeneis, suom. Alpo Rönty, Loki-kirjat 2000

Muodonmuutoksia (Metamorphoseon libri XV), suom. Alpo Rönty, WSOY 1997

One of the best known sources of this hugely popular and widely spread sentence is the letter about the eruption of Vesuvius by Pliny the younger (Epistles 6.16) and one of the earliest is Terence’s comedy Phormio (203) where the sentence reads fortis fortuna adiuvat with the older, ”republican” accusative fortis. According to Cicero it was already an old proverb (vetus proverbium) in his day. In The Aeneid (10. 284), Virgil has a variant Audentis fortuna iuvat, “Fortune favors the bold” – Seneca quotes this passage in one of his letters to Lucilius (94, 28) and Ovid replaces fortune (or Fortune) with ”deus”, a god – audentes deus ipse iuvat . Another (and by far more recent) rendering of the same cain be found in the 6^th-century poem Iohannis by Corippus (Flavius Cresconius Corippus) mentioned in the calendars sources is a poem: ”Fortune will overwhelm the fearful and aid those who are both wary and bold” (transl. George W. Shea).

11. Nulla dies sine linea.

Ei päivää ilman piirtoa. – Not a day without a line

Tämä erityisesti keskiajalla suosittu viisaus on peräisin Plinius vanhemman Naturalis historia (Luonnonhistoria) –teoksen anekdootista (35, 84): Apelli fuit alioqui perpetua consuetudo numquam tam occupatum diem agendi, ut non lineam ducendo exerceret artem, quod ab eo in proverbium venit, ”Apelles [jo aiemminkin mainitulla taidemaalari]  piti tapanaan – oli päivä kuinka  oli kiireinen tahansa – harjoittaa taitoaan piirtämällä edes yhden viivan, ja tätä tapaa hän oli noudattanut niin kauan, että se oli tullut jo sananparreksi. Nulla dies sine linea esiintyy Polydorus Vergiliuksen Venetsiassa vuonna 1498 ilmestyneessä sanontoja  käsittelevässä teoksessa Proverbiorum libellus (m. Adagiorum liber) ja Erasmus Rotterdamilainen esittää kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneessä  teoksessa Adages kreikkalaisen humanisti Arsenius Apostoliuksen kokoelmasta peräisin olevan muunnelman Nullam hodie lineam duxi, “en ole piirtänyt tänään viivaakaan”.

Pliny thne Elder tells an anecdote about the painter Apelles, who had a regular custom of never letting a day pass, no matter how busy he was, without practicing his art by drawing something, so much so that it became proverbial.” (Apelli fuit alioqui perpetua consuetudo numquam tam occupatum diem agendi, ut non lineam ducendo exerceret artem, quod ab eo in proverbium venit (Naturalis historia, 35, 84) Nulla dies sine linea can be found in the Proverbiorum libellus (also known as Adagiorum liber), a collection of proverbs by Polydorus Vergilius (Venice 1498). A variant of this proverb is found in the collection by the Greek humanist Arsenius Apostolius, quoted by Erasmus in his Adages: Nullam hodie lineam duxi, ”I have not drawn a line today.”

12. Felix qui potuit rerum cognoscere causas.

Onnellinen se, joka tuntee asioiden syyt – Fortunate is he who can see the causes of things

Sanonta on peräisin Vergiliuksen neljä kirjaa käsittävästä maatalousaiheisesta opetusrunoelmasta Georgica, jossa maaseutu kuvataan idyllinä, jonka asukkaat saavat elää kaukana suurkaupungin hälystä, juonista ja valtapelistä. Erityisesti tämän kohdan arvellaan olleen Vergiliuksen kunnianosoitus epikurolaiselle filosofi Lucretiukselle (T. Lucretius Carus), joka kirjoitti laajan maailmankaikkeuden rakennetta ja olemusta käsittelevän heksametrimittaisen eepoksen De rerum natura. Teivas Oksala suomentaa kohdan Felix qui potuit rerum cognoscere causas/ atque metus omnis et inexorabile fatum/ subiecit pedibus… (Vergilius, Georgica 2,490-492), ”Autuas se, joka on tutkinut kaikkeuden alkusyyt, alistanut kauhut ja säälimättömän kohtalon jalkainsa alle…” Keskiajalla säkeestä tuli asiayhteydestään irrotettu ajatelma.

Maanviljelijän työt, suom. Teivas Oksala, Gaudeamus 1976

Lucretius, Maailmankaikkeudesta, suom. Paavo Numminen, WSOY 1965

The source of this sentence is Virgil’s agricultural poem Georgica, which depicts the rural life as a bucolic idyll far from the rumours and conspiracies of the city. This particular passage (Gergica 2, 490) is thought to be a tribute to the epicurean philosopher Lucretius (Titus Lucretius Carus). John Dryden translates the passage Felix qui potuit rerum cognoscere causas/ atque metus omnis et inexorabile fatum/ subiecit pedibus… thus: ”Happy the Man, who, studying Nature’s Laws,/ Thro’ known Effects can trace the secret Cause/ His Mind possessing, in a quiet state,/ Fearless of Fortune, and resign’d to Fate… ”. In the Middle Ages the passage evolved into an aphorism.

13. Transit umbra, lux permanet

Varjo väistyy, valo jää – The shadow passes, the light remains

Aurinkokelloissa usein toistuva lause – aurinkokellot oli tapana koristaa ajankuluun, päivän- ja vuodenkiertoon ja kuolevaisuuteen liittyvillä mietelauseilla.

This sentence is often found in sundials. It was customary to decorate the sundials with mottoes concerning the cycle of seasons, the revolution of the sun and the moon, the passing of time, and mortality.

14. Periculum in mora!

Viivyttelyssä piilee vaara – Danger in delay

Liviuksen (Titus Livius) varsin laaja historiateos Ab urbe condita (”kaupungin perustamisesta lukien”) ulottuu Rooman (tarunomaisesta) perustamisesta ja kuningasajasta kirjoittamisajankohtaansa saakka ja käsitti alkujaan 142 kirjaa, joista on säilynyt 35 kirjaa (kirjat 1-10 ja 21-45 sekä joitakin fragmentteja). ”Periculum in mora” liittyy 38. kirjassa kuvattuun tectosagien kansan salaliittoon, joka pakotti roomalaiset joukot yllättäen taisteluun. Sotaonni ei ollut roomalaisille sillä kertaa suopea: ostremo, cum iam plus in mora periculi quam in ordinibus conservandis praesidii esset omnis passim in fuga effusi sunt, ”myöhemmin, kun kävi vaarallisemmaksi viivytellä [taistelukentällä] kuin olisi muodostelman säilyttämisestä ollut hyötyä, joukko hajaantui pakoon… (Ab urbe condita 38, 25, 13).

Periculum in mora tunnetaan nykyisin myös juridisena terminä, jonka suomenkielisiä vastineita  ovat kiireellisyysvaatimus ja kiireellisyysedellytys.

Liviuksen historiateoksesta on suomennettu seuraavat osat: Rooman synty (kirjat I ja II), suom. Marja Itkonen-Kaila, WSOY 1994),  Ab urbe condita XXI – Karthagon Hannibal lähtee sotaan ja Ab urbe condita XXII – Karthagon Hannibal Rooman porteilla, suom. Erkki Palmén, Maija-Leena Kallela, Ylermi Luttinen ja Teivas Oksala, Basam Books 2014 ja 2015.

The first attested source of this saying is in the 38th book of the originally extensive history (142 books of which thirty-five and a few frangments survive) Ab urbe condita by Livy (Titus Livius), who tells about the conspiracy of the Tectosagi, which forced the Romans to battle. For the Romans the outcome was bleak: – – postremo, cum iam plus in mora periculi quam in ordinibus conservandis praesidii esset omnis passim in fuga effusi sunt; ’but at last when there was more danger in remaining on the field than safety in keeping their ranks, they all broke and fled.’ (Ab urbe condita 38, 25, 13, transl. by Rev. Canon Roberts, J.M. Dent & Sons, Ltd, 1905)

Periculum in mora in also a legal term used to support requests for urgent action.

15. Per aspera ad astra.

Vastoinkäymisten kautta tähtiin – Through hardships to the stars

Lauseen alkuperä on tuntematon, mutta se on yksi tunnetuimmista lentävistä lauseista ja se on myös käännetty monille kielille, monin eri tavoin – suomeksi mm. ”vaikeuksien kautta voittoon”. Per aspera ad astra on suosittu kaupunkien, valtiollisten laitosten ja osastojen, koulujen ja yliopistojen tunnuslause kaikkialla maailmassa. Se on antanut nimensä ainakin yhdelle elokuvalle, yhtyeelle, useille musiikkikappaleille ja levyille ja esiintyy mm. Harper Leen, James Joycen ja Kurt Vonnegutin teoksissa. Suomessa tunnetaan varmaankin parhaiten Akseli Gallen-Kallelan symbolistinen maalaus Ad astra (1894). Merkitykseltään samankaltainen per ardua ad astra (vaivannäön kautta tähtiin) on huomattavasti uudempi, se luotiin vuonna 1912 Britannian vastaperustetun Royal Flying Corpsin tunnuslauseeksi ja sitä käyttävät yhä RAF (the Royal Air Force) ja monet muut kansainyhteisön ilmavoimat.

Although of unknown origin, this is one of the best known and most popular mottoes, used by  dozens of cities, departments, institutions, schools and universities all over the world.  It is the title of at least one movie, a band, several albums and songs and appears in the works of Harper Lee, James Joyce and Kurt Vonnegut, among others – in Finland it is well known as the title of Akseli Gallen-Kallela’s symbolistic painting Ad astra, 1894. The related phrase per ardua ad astra (’throuhg hardships/hard work to the stars’) is in more recent. It was created in 1912 as the motto of the newly founded British Royal Flying Corps and it has since been the motto of the RAF and other Commonwealth air forces.

16. Non ego omnino lucrum omne esse utile homini existimo.

En usko, että kaikenlainen voitto on ihmiselle hyödyksi – Not all profit is beneficial.

Hegio: Ego virtute deum et maiorum nostrum dives sum satis. Non ego omnino lucrum omne esse utile homini existimo: scio ego, multos iam lucrum lutulentos homines reddidit; est etiam ubi profecto damnum praestet facere quam lucrum. Odi ego aurum: multa multis saepe suasit perperam. — (Plautus, Captivi, II, 2, 75)

Sitaatti on osa Hegion repliikistä Plautuksen näytelmässä Captivi (Sotavangit, ei suom.): ”Olen kyllin rikas, jumalan ja esi-isien kiitos. En usko, että kaikenlainen voitto on ihmiselle hyödyksi: tiedän kyllä, että monen maine on kasvanut heidän liikevoittojensa vuoksi, mutta joskus on parempi tehdä tappiota kuin voittoa. Inhoan kultaa, se on johtanut monet huonoille teille. – – ” Näytelmässä Filokrates ja Tyndarus ovat sotavankeina ja orjina Hegion talossa: Hegio on ostanut heidät, koska toivoo voivansa saada orjansa vaihdetuiksi poikaansa Filopolemukseen, joka puolestaan on sotavankina Filokrateen ja Tyndaruksen kotikaupungissa. Siteeratussa kohdassa Hegio keskustelee Tyndaruksen kanssa ja sanoo, ettei huolisi kolikkoakaan lisäksi, jos tämä vain voisi palauttaa hänen poikansa kotiin. Vaikka komedia vilisee valehenkilöllisyyksiä ja huijareita ja koomisena kevennyksenä ahmattihahmon, jonka ainoa päämäärä on ilmainen ateria, se ei ole kepeä, farssimainen kohellus vaan vapauden, orjuuden ja sodan teemoineen Plautuksen näytelmistä vakavin.

The quotation is from Plautus’s comedy The Captives: ”By the favour of the Gods and of my forefathers, I am rich enough. I don’t quite believe that every kind of gain is serviceable to mankind. I know that gain has already made many a man famous; and yet there are occasions when it is undoubtedly better to incur loss than to make gain. Gold I detest: many a one has it persuaded to many an evil course. – – -” (Transl. Henry Thomas Riley, G. Bell and Sons, 1912). It is part of Hegio’s conversation with Tyndarus – Hegio has bought the war prisoners Tyndarus and Philocrates hoping to exhange them for his son Philopolemus, who has been inprisoned in Elis, the home town of Philocrates and Tyndarus. Hegio says that he would not accept a single coin more in the trade, if only his son could return home. The play is full of feigned and mistaken identities, swindlers and comic relief in the form of a glutton, but of all Platus’ comedies this one has the most serious undertones, dealing with themes of personal freedom, slavery and war.

17. Iucundum nihil agere.

On suloista olla tekemättä mitään – It’s pleasant to do nothing

Olim non librum in manus, non stilum sumpsi, olim nescio quid sit otium quid quies, quid denique illud iners quidem, iucundum tamen nihil agere nihil esse… ”Siitä on kauan, kun pitelin kirjaa tai kynää, siitä, kun tiesinkään, mitä on tuo ihana toimettomuus, se, ettei tee mitään, ei ole mitään” –  Plinius nuorempi (C. Plinius Caecilius Secundus) valittelee kiireitään ystävälleen Ursukselle (Epistulae (Kirjeet), 8, 9, 1). Plinius nuorempi korosti kuitenkin eroa sivistyneen, mietiskelevän joutilaisuuden ja velton laiskottelun välillä: Satius est otiosum esse quam nihil agere, ”on parempi olla jouten kuin toimeton” (Ep. 1, 9) eikä hän ollut ainoa joutenolosta ja rauhallisesta pohdiskelusta kirjoittanut antiikin kirjailija. Muun muassa Cicero kirjoitti teoksessaan Puhujasta (De oratore, 2, 24): hoc ipsum nihil agere et plane cessare delectat, ”nautin – – siitä, ettei tarvitse tehdä mitään – täydellisestä joutenolosta”. Seneca kirjoitti kokonaisen tutkielman De otio (Joutilaisuudesta, ei suom.) ja toteaa eräässä kirjeessään (Luciliukselle, 82, 3) otium sine litteris mors est et hominis vivi sepultura, ”joutilaisuus ilman kirjallisuutta on kuin kuolema ja elävältä hautaaminen”. Nykykielten vastineista tunnetuin lienee italiankielinen dolce far niente, suloinen joutilaisuus.

Plinius nuoremman kirjeistä on suomennettu kaksi valikoimaan: Kirjeitä keisariajan Roomasta (valikoima), suom. Marja Itkonen-Kaila, Gaudeamus 1974 ja Plinius nuoremman kirjeitä Trajanuksen ajan Roomasta, Tuulikki Elo ja Heikki Laakkonen, SKS 2005. Cicero, Puhujasta, suom. Aulikki Vuola, Gaudeamus 2006

Olim non librum in manus, non stilum sumpsi, olim nescio quid sit otium quid quies, quid denique illud iners quidem, iucundum tamen nihil agere nihil esse… ”It seems ages since I took up abook or a pen, and ages since I knew what it was to do nothing, and rest and enjoy that lazy but delightful state of inactivity where you hardly know you exist (transl. J. B. Firth, 1900) – Pliny the Younger (Plinus Caecilius Secundus) wrote this in a letter to a friend, complaining how  extremely busy he had been (Epistulae, 8, 9, 1). In another letter Pliny points out, however, that there is a difference between ”pleasant idleness”, the leisurely pursuit of literary and philosophical interest, and mere listlessness: Satius est otiosum esse quam nihil agere, ”it’s better to be at leisure than to do nothing” (Ep. 1, 9). Cicero states in his work On the Orator (De oratore, 2, 24): hoc ipsum nihil agere et plane cessare delectat, ’This inactivity and complete cessation delights me’ and Seneca wrote a treatise about leisure, De otio (On Leisure) and says in one of his letters to Lucilius; ”otium sine litteris mors est et hominis vivi sepultura”, ’leisure without literature is death and being buried alive’. As for modern variations of the maxim, the italian dolce far niente is probably the best known.

18. Piger ipse sibi obstat.

 Laiska on itse itsensä tiellä – A lazy person is an obstacle to him- or herself

Kirjeessään Luciliukselle (94, 28) Seneca puhuu pätevistä elämänohjeista ja niiden vastaanottamisesta: ”…vaaditko selitystä, kun joku lausuu sinulle tällaisia säkeitä? ’Unohdus on lääke vääryyksiin’ ’Onni suosii rohkeaa, lannistunut vastustaa itse itseään’” Lainauksen viimeinen rivi alkaa edellä joulukuun 10. päivän kohdalla mainitulla Vergiliuksen Aeneaan tunnetulla onni suosii rohkeaa -säkeellä (10, 284), mutta Seneca täydentää ajatusta (Audentis fortuna iuvat, piger ipse sibi obstat). Vergiliuksen heksametrisäe todella on jäänyt vajaaksi, ja koska Senecan lisäys täydentäisi ajatuksen, on esitetty (ks. esim. P. Vergili Maronis opera, R. A. B. Mynors, Oxford Classical Texts 1969), että se todella olisi kuulunut Vergiliuksen alkuperäiseen tekstiin, mutta kadonnut käsikirjoituksista seuraavina vuosisatoina – tätä ei kuitenkaan tiedetä varmasti. Alpo Rönty ottaa mahdollisuuden Aeneis-suomennoksessaan huomioon lisäämällä puuttuvan kohdan hakasulkeisiin: onni on uskaliailla.” [ Ja velttous velttoja estää].

Kirjeet Luciliukselle, suom. Antti Oikarinen, Basam Books 2011

Aeneis, suom. Alpo Rönty, Loki-kirjat 2000

The source of this sentence is Seneca: ”- – Shall you need to be told the meaning when someone repeats to you lines like these: Forgetting trouble is the way to cure it. Fortune favours the brave, but the coward is foiled by his faint heart.  – -” (Letters to Lucilius, 94, 28; transl. Richard Mott Gummere, Loeb 1917-1925), although the translation offered in the The Riverside Chaucer (Larry D. Benson (ed.) OUP, 2008, 3rd ed.), ”the sluggard hinders himself”, seems to grasp the meaning of piger rather more accurately. For the first part of the sentence Seneca quotes Virgil (Audentis fortuna iuvat, 10, 284) and since his addition piger ipse sibi obstat seems to complete an unfinished hexameter, it has been suggested (see e.g.: P. Vergili Maronis opera, R. A. B. Mynors, Oxford Classical Texts 1969) that the ending of the line might have been part of Virgil’s original work but has gone missing in the later manuscripts.

19. Epistula non erubescit.

Kirje ei punastu – A letter doesn’t blush

Perheystävilleen kirjoittamiensa kirjeiden kokoelmassa (Epistulae ad familiares 5, 12, 1) Cicero aloittaa kirjeensä L. Lucceiukselle: Coram me tecum eadem haec agere saepe conantem deterruit pudor quidam paene subrusticus, quae nunc expromam absens audacius, epistula enim non erubescunt. ” – Olen usein yrittänyt sanoa tämän sinulle kasvokkain, mutta kun melkeinpä tomppelimainen kainous esti aina aikeeni, rohkenen olla nyt avoimempi: kirje ei näet punastu”. Myöhemmin toteamusta on yleensä käytetty viittaamaan vaikkapa tunnustukseen tai salaisuuteen, jonka kertominen kasvokkain tuntuu syystä tai toisesta piinalliselta. Alkuperäinen asiayhteys ei ole kovin luottavainen tai sydämellinen: Cicero soimaa kirjeessä ystäväänsä siitä, ettei tämä ole maininnut Ciceroa tarpeeksi usein eikä tarpeeksi hyvässä valossa kirjoituksissaan. Myöhäisantiikissa vastaava sanonta esiintyy mm. pyhän Ambrosiuksen teoksen De virginibus (Neitsyistä, ei suom.) alussa: Liber enim non erubescit, ”kirja ei punastu”.

The first to state this was Cicero, who writes in his letter to his friend L. Lucceius (Epistulae ad familiares 5, 12, 1): Coram me tecum eadem haec agere saepe conantem deterruit pudor quidam paene subrusticus, quae nunc expromam absens audacius, epistula enim non erubescunt, ”I have often tried to say to you personally what I am about to write, but was prevented by a kind of almost clownish bashfulness. Now that I’m not in your presence I shall speak out more boldly: a letter does not blush” (transl. Evelyn B. Shuckburgh). Nowadays the sentence is often understood to refer to a confession or a secret, but the original context is neither confidential nor cordial: Cicero rebukes his friend for not having mentioned him often enough or presented him in a positive enough light in his writings. In late antiquity a similar phrase was used by Saint Ambrose in the beginning of his De virginibus (Concerning Virgins): Liber enim non erubescit, ”a book does not blush”.

20. Festina lente!

Kiiruhda hitaasti – Make haste slowly

Lauseen lähde on C. Suetonius Tranquillus, joka mainitsee tämän neuvon olleen yksi keisari Augustuksen suosikkisanonnoista (Augustus, 25,4): Hyvän sotapäällikön sopi hänen mielestään kaikkein vähimmin olla äkkipikainen ja harkitsematon; siitä syystä hän toisteli näitä lauseitaan: ”Kiiruhda hitaasti”, ”Varma päällikkö on parempi kuin uhkarohkea” ja ”Kyllin nopeasti tehdään se, mikä tehdään kyllin hyvin”.

According to C. Suetonius Tranquillus this was one of the maxims Emperor Augustus was very fond of (Augustus 25,4):”He thought nothing less becoming in a well-trained leader than haste and rashness, and, accordingly, favourite sayings of his were: ’More haste, less speed’; ’Better a safe commander than a bold one’; and ’That is done quickly enough which is done well enough’”.

Suetonius, Rooman keisarien elämäkertoja, suom. J-A. Hollo, WSOY 1960

The Lives of the Twelwe Caesars by C. Suetonius Tranquillus, transl. J.C Rolfe, Loeb 1913-1914

21. Horas non numero nisi serenas.

Lasken vain valoisat hetket – I only count the bright hours

Joulukuun 13. päivän mietelauseen tavoin tämäkin sanonta esiintyy usein aurinkokelloissa. Lause on melko yksinkertaisella mutta herttaisella tavalla kaksitulkintainen; ”minä” (aurinkokello) en näytä aikaa pilvisellä säällä enkä yöpimeällä, ja samalla se ikään kuin puhuttelee kirjoituksen lukijaa: ”ei pidä pitää lukua muista kuin mukavista hetkistä”.

This, like the sentence quoted on the 13th of December, is often found on sundials. It has a rather simple but optimistic double entendre: ”I (the sundial) won’t show time when it’s cloudy or dark”, or it can be seen as an advice for the reader to ponder: One should only take the bright moments into account.

22. Aquila non captat muscas.

Kotka ei pyydystä kärpäsiä – The eagle does not capture flies

Suosittu, mutta alkuperältään tuntematon sanonta (jonka toinen variantti on aquila non capit muscas) viittaa siihen, etteivät majesteettiset petolinnut vaivaudu saalistamaan pikku hyönteisiä eikä johtajan ole syytä puuttua pikkuasioihin.  M. Valerius Martialis (Epigr. 12, 61, 5) ilmaisee saman ajatuksen eri eläinvertauksen avulla: in tauros ruunt leones, non sunt papilionibus molesti, ”Libyan leijonat karjuvat sonneille, eivät ne perhosia ahdistele”. Kuningatar Kristiinan kerrotaan olleen erityisen mieltynyt aquila no captat muscas –sanontaan, mutta myöhemmässä hallinnollisessa ja lakitieteellisessä kielessä sama periaate on ilmaistu vähemmän vertauskuvallisesti: de minimis non curat lex; laki ei piittaa vähäisimmistä asioista. Tämä nk. de minimis -periaate on yhä olemassa ja sillä viitataan periaatteeseen, jonka nojalla tuomioistuin voi jättää asian käsittelemättä sen vähäpätöisyyden vuoksi.

Venus, viini ja vapaus – epigrammeja, suomentanut Marja-Liisa Polkunen (valikoima), Otava 2000

Although the origin of this maxim (and its variant aquila non capit muscas) is unknown, it was often used in the Middle Ages and refers to the pointlessness of a leader personally taking care of every little detail. Martial (M. Valerius Martialis) expresses the same idea using different animals in his epigrams: in tauros ruunt leones, non sunt papilionibus molesti (12, 61, 5), ”the lions roar at bulls, they will not harrass butterflies”. Queen Christina of Sweden is said to have favoured the adage aquila non captat muscas, but in later administrative and legal language, the same principle or is sometimes expressed less metaphorically as de minimis non curat lex; ”the law does not preoccupy itself with the smallest matters’. This de minimis-principle allows a court to refuse to consider trifling matters.

23. Verba volant, scripta manent.

Sanat lentävät, kirjoitus pysyy – Spoken words fly away, written words remain

Sanonta oli keskiajalla hyvin suosittu ja sen ajatus tunnetaan myös monisanaisemmin ilmaistuna:  Sit verbum vox viva licet, vox mortua scriptum,/ scripta diu vivunt, non ita verba diu; ”Olkookin, että puhe on elävää ääntä ja kirjoitus kuollutta,/ kirjoitettu elää kauan, puhe ei niin kauan”. Kummassakin lauseessa korostetaan kirjoitetun sanan todistusvoimaa ja muuttumattomuutta suullisiin sopimuksiin ja kertomuksiin verrattuna. Suomeksi saatetaan esimerkiksi muistuttaa, että jostakin asiasta tai sopimuksesta on oltava ”mustaa valkoisella”.

This maxim was very popular in the Middle ages and the same idea is also expressed in another, much longer sentence: Sit verbum vox viva licet, vox mortua scriptum,/ scripta diu vivunt, non ita verba diu; ”It may be true that speech is alive and written words are dead/but what is written has a long life, spoken words not so long”. Both sentences emphasize the fact that a written document is more reliable than the often ephemeral spoken word.  The thought has since been expressed in many variations, for instance: ”A verbal agreement isn’t worth the paper it’s written on” (attributed to Samuel Goldwyn).

24. Omnia homini, dum vivit, speranda sunt.

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa – While there is life there is hope

Yllä esitetyssä muodossa ajatus on säilynyt Senecan kirjeissä Luciliukselle (70,6), ja se viittaa tähän liittyvään anekdoottiin: julmuudestaan kuulu Lysimakhos kidutti vanhaa ystäväänsä Telesforosta, piti tätä vankina häkissä ja ruokki kuin eläintä, ja kun eräs hyvää tarkoittava ohikulkija ehdotti Telesforokselle, että tämä voisi kieltäytyä ruoasta ja kuolla, Telesforos vastasi: ”Ihmisen on toivottava kaikkea niin kauan kuin hän elää”. Vaikka Seneca ei itse ole järin vakuuttunut moisesta asenteesta,  optimistinen ajatus toistuu erilaisissa asiayhteyksissä halki vuosisatojen, esimerkiksi jo Cicero kirjoitti: Aegroto dum anima est, spes esse dicitur, ”sairaallakin sanotaan olevan toivoa niin kauan kuin on elämää” (Epistulae ad Atticum, 9, 10, 3). Sama ajatus esiintyi keskiajalla nasevammassa, helposti mieleen painuvassa muodossa Dum spiro spero; niin kauan kuin hengitän, toivon.

Kirjeet Luciliukselle, suom. Antti Oikarinen, Basam Books, 2011

In his Letters to Lucilius (70, 6) Seneca tells an anecdote about the infamously cruel Lysimachus who kept his friend Telesphorus in a cage and fed him like a beast. When a well-meaning passer-by suggested that he could stop eating and die, Telesphorus responded: ”A human being has everythimg to hope for as long as he lives”. Although Seneca himself was unconvinced of this attitude, it gained huge popularity and was repeated over the centuries. An early example can be found in Cicero: Aegroto dum anima est, spes esse dicitur (There is said to be hope for a sick man, as long as there is life; Ep. ad Atticum 9, 10, 3) and later, in the Middle Ages, the idea was known also in a more succinct, easily remembered form Dum spiro spero, ”While I breathe, I hope”.

25. Digito caelum attingere.

Hipaista sormella taivasta – To reach the sky with a finger

Sitaatin selittää lainoppinut Josephus Averanius teoksessaan Interpretationum Iuris (1723, useita täydennettyjä painoksia 1700-luvulla) Veteres scriptores digitum coelum attingere dicebant eos, qui ad summum insolitae felicitatis fastigium videbantur evecti (2, 24); ”Muinaiset kirjailijat kuvasivat epätavallisen valtavan onnentunteen vallassa olevia sanomalla, että nämä koskettivat sormellaan taivasta”. Yksi näistä muinaisista kirjailijoista oli Cicero, joka käyttää ilmaisua melko sarkastisessa asiayhteydessä oman aikansa poliittisesta elämästä puhuessaan: – – nostri autem principes digito se caelum putent attingere si mulli barbati in piscinis sint qui ad manum accedant, alia autem neglegant; ”meidän vallanpitäjämme ovat onnensa kukkuloilla, kunhan heillä vain on kalalammessaan viiksekkäitä mulloja, jotka syövät heidän kädestään, mistään muusta he eivät piittaa”(Kirjeitä Atticukselle, Epistulae ad Atticum 2, 1, 7). Tällaista äärimmäisen suurta onnea ja iloa kuvaavat suomessa mm. sanonnat ”olla onnensa kukkuloilla” ja ”olla seitsemännessä taivaassa”.

In his Interpretationum Iuris (1723 with several revieved and enlarged editions in the 18th century) lawyer Josephus Averanius explains the expression thus: Veteres scriptores digitum coelum attingere dicebant eos, qui ad summum insolitae felicitatis fastigium videbantur evecti (2, 24); ”of those appearing to feel the unusual, utter happiness, the ancient authors used to say, ’they reach the sky with a finger’”. The best known of these ancient authors seems to be Cicero, who describes – not without sarcasm – the powers-that-were of his day: – – nostri autem principes digito se caelum putent attingere si mulli barbati in piscinis sint qui ad manum accedant, alia autem neglegant; ”and since our leading men think themselves in a seventh heaven, if there are bearded mullets in their fish-ponds that will come to hand for food, and neglect everything else” (Ep. ad Atticus, 2, 1, 7; transl. Evelyn B. Shuckburgh).  In English one can be said to be in seventh heaven, happy as a clam, or over the moon.

Aporia et KAOS vobis diem Nativitatis hilarem et annum novum faustum felicem fortunatumque optant.

Aporia ja KAOS ry. toivottavat kaikille hauskaa joulua ja onnellista ja onnekasta uutta vuotta!

Aporia and KAOS wish you all joyful Christmas and both happy and lucky new year!