1. Per aspera ad astra.

Vastoinkäymisten kautta tähtiin – Through hardships to the stars

Lauseen alkuperä on tuntematon, mutta se on yksi tunnetuimmista lentävistä lauseista ja se on myös käännetty monille kielille, monin eri tavoin – suomeksi mm. ”vaikeuksien kautta voittoon”. Per aspera ad astra on suosittu kaupunkien, valtiollisten laitosten ja osastojen, koulujen ja yliopistojen tunnuslause kaikkialla maailmassa. Se on antanut nimensä ainakin yhdelle elokuvalle, yhtyeelle, useille musiikkikappaleille ja levyille ja esiintyy mm. Harper Leen, James Joycen ja Kurt Vonnegutin teoksissa. Suomessa tunnetaan varmaankin parhaiten Akseli Gallen-Kallelan symbolistinen maalaus Ad astra (1894). Merkitykseltään samankaltainen per ardua ad astra (vaivannäön kautta tähtiin) on huomattavasti uudempi, se luotiin vuonna 1912 Britannian vastaperustetun Royal Flying Corpsin tunnuslauseeksi ja sitä käyttävät yhä RAF (the Royal Air Force) ja monet muut kansainyhteisön ilmavoimat.

Although of unknown origin, this is one of the best known and most popular mottoes, used by  dozens of cities, departments, institutions, schools and universities all over the world.  It is the title of at least one movie, a band, several albums and songs and appears in the works of Harper Lee, James Joyce and Kurt Vonnegut, among others – in Finland it is well known as the title of Akseli Gallen-Kallela’s symbolistic painting Ad astra, 1894. The related phrase per ardua ad astra (’throuhg hardships/hard work to the stars’) is in more recent. It was created in 1912 as the motto of the newly founded British Royal Flying Corps and it has since been the motto of the RAF and other Commonwealth air forces.

 

  1. Periculum in mora!

Viivyttelyssä piilee vaara – Danger in delay

Liviuksen (Titus Livius) varsin laaja historiateos Ab urbe condita (”kaupungin perustamisesta lukien”) ulottuu Rooman (tarunomaisesta) perustamisesta ja kuningasajasta kirjoittamisajankohtaansa saakka ja käsitti alkujaan 142 kirjaa, joista on säilynyt 35 kirjaa (kirjat 1-10 ja 21-45 sekä joitakin fragmentteja). ”Periculum in mora” liittyy 38. kirjassa kuvattuun tectosagien kansan salaliittoon, joka pakotti roomalaiset joukot yllättäen taisteluun. Sotaonni ei ollut roomalaisille sillä kertaa suopea: ostremo, cum iam plus in mora periculi quam in ordinibus conservandis praesidii esset omnis passim in fuga effusi sunt, ”myöhemmin, kun kävi vaarallisemmaksi viivytellä [taistelukentällä] kuin olisi muodostelman säilyttämisestä ollut hyötyä, joukko hajaantui pakoon… (Ab urbe condita 38, 25, 13).

Periculum in mora tunnetaan nykyisin myös juridisena terminä, jonka suomenkielisiä vastineita  ovat kiireellisyysvaatimus ja kiireellisyysedellytys.

Liviuksen historiateoksesta on suomennettu seuraavat osat: Rooman synty (kirjat I ja II), suom. Marja Itkonen-Kaila, WSOY 1994),  Ab urbe condita XXI – Karthagon Hannibal lähtee sotaan ja Ab urbe condita XXII – Karthagon Hannibal Rooman porteilla, suom. Erkki Palmén, Maija-Leena Kallela, Ylermi Luttinen ja Teivas Oksala, Basam Books 2014 ja 2015.

The first attested source of this saying is in the 38th book of the originally extensive history (142 books of which thirty-five and a few frangments survive) Ab urbe condita by Livy (Titus Livius), who tells about the conspiracy of the Tectosagi, which forced the Romans to battle. For the Romans the outcome was bleak: – – postremo, cum iam plus in mora periculi quam in ordinibus conservandis praesidii esset omnis passim in fuga effusi sunt; ’but at last when there was more danger in remaining on the field than safety in keeping their ranks, they all broke and fled.’ (Ab urbe condita 38, 25, 13, transl. by Rev. Canon Roberts, J.M. Dent & Sons, Ltd, 1905)

Periculum in mora in also a legal term used to support requests for urgent action.

  1. Transit umbra, lux permanet

Varjo väistyy, valo jää – The shadow passes, the light remains

Aurinkokelloissa usein toistuva lause – aurinkokellot oli tapana koristaa ajankuluun, päivän- ja vuodenkiertoon ja kuolevaisuuteen liittyvillä mietelauseilla.

This sentence is often found in sundials. It was customary to decorate the sundials with mottoes concerning the cycle of seasons, the revolution of the sun and the moon, the passing of time, and mortality.

  1. Felix qui potuit rerum cognoscere causas.

Onnellinen se, joka tuntee asioiden syyt – Fortunate is he who can see the causes of things

Sanonta on peräisin Vergiliuksen neljä kirjaa käsittävästä maatalousaiheisesta opetusrunoelmasta Georgica, jossa maaseutu kuvataan idyllinä, jonka asukkaat saavat elää kaukana suurkaupungin hälystä, juonista ja valtapelistä. Erityisesti tämän kohdan arvellaan olleen Vergiliuksen kunnianosoitus epikurolaiselle filosofi Lucretiukselle (T. Lucretius Carus), joka kirjoitti laajan maailmankaikkeuden rakennetta ja olemusta käsittelevän heksametrimittaisen eepoksen De rerum natura. Teivas Oksala suomentaa kohdan Felix qui potuit rerum cognoscere causas/ atque metus omnis et inexorabile fatum/ subiecit pedibus… (Vergilius, Georgica 2,490-492), ”Autuas se, joka on tutkinut kaikkeuden alkusyyt, alistanut kauhut ja säälimättömän kohtalon jalkainsa alle…” Keskiajalla säkeestä tuli asiayhteydestään irrotettu ajatelma.

Maanviljelijän työt, suom. Teivas Oksala, Gaudeamus 1976

Lucretius, Maailmankaikkeudesta, suom. Paavo Numminen, WSOY 1965

The source of this sentence is Virgil’s agricultural poem Georgica, which depicts the rural life as a bucolic idyll far from the rumours and conspiracies of the city. This particular passage (Gergica 2, 490) is thought to be a tribute to the epicurean philosopher Lucretius (Titus Lucretius Carus). John Dryden translates the passage Felix qui potuit rerum cognoscere causas/ atque metus omnis et inexorabile fatum/ subiecit pedibus… thus: ”Happy the Man, who, studying Nature’s Laws,/ Thro’ known Effects can trace the secret Cause/ His Mind possessing, in a quiet state,/ Fearless of Fortune, and resign’d to Fate… ”. In the Middle Ages the passage evolved into an aphorism.

  1. Nulla dies sine linea.

Ei päivää ilman piirtoa. – Not a day without a line

Tämä erityisesti keskiajalla suosittu viisaus on peräisin Plinius vanhemman Naturalis historia (Luonnonhistoria) –teoksen anekdootista (35, 84): Apelli fuit alioqui perpetua consuetudo numquam tam occupatum diem agendi, ut non lineam ducendo exerceret artem, quod ab eo in proverbium venit, ”Apelles [jo aiemminkin mainitulla taidemaalari]  piti tapanaan – oli päivä kuinka  oli kiireinen tahansa – harjoittaa taitoaan piirtämällä edes yhden viivan, ja tätä tapaa hän oli noudattanut niin kauan, että se oli tullut jo sananparreksi. Nulla dies sine linea esiintyy Polydorus Vergiliuksen Venetsiassa vuonna 1498 ilmestyneessä sanontoja  käsittelevässä teoksessa Proverbiorum libellus (m. Adagiorum liber) ja Erasmus Rotterdamilainen esittää kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneessä  teoksessa Adages kreikkalaisen humanisti Arsenius Apostoliuksen kokoelmasta peräisin olevan muunnelman Nullam hodie lineam duxi, “en ole piirtänyt tänään viivaakaan”.

Pliny thne Elder tells an anecdote about the painter Apelles, who had a regular custom of never letting a day pass, no matter how busy he was, without practicing his art by drawing something, so much so that it became proverbial.” (Apelli fuit alioqui perpetua consuetudo numquam tam occupatum diem agendi, ut non lineam ducendo exerceret artem, quod ab eo in proverbium venit (Naturalis historia, 35, 84) Nulla dies sine linea can be found in the Proverbiorum libellus (also known as Adagiorum liber), a collection of proverbs by Polydorus Vergilius (Venice 1498). A variant of this proverb is found in the collection by the Greek humanist Arsenius Apostolius, quoted by Erasmus in his Adages: Nullam hodie lineam duxi, ”I have not drawn a line today.”

  1. Fortes fortuna adiuvat.

Onni auttaa voimakkaita – Fortune helps the strong

Eräs tämän tunnetun ja monenlaisina muunnelmina ja käännöksinä toistellun sanonnan tunnetuimmista lähteistä on Plinius nuoremman (Gaius Plinius Caecilius Secundus) Vesuviuksen purkausta vuonna 79 jKr. käsittelevä kirje (6.16), mutta sanonta on paljon vanhempi, se esiintyy jo Terentiuksen (P. Terentius Afer, 190-159 eKr.) komediassa Phormio (203), muodossa fortis fortuna adiuvat (Terentius käyttää vanhempaa, Rooman tasavallan aikaista akkusatiivimuotoa fortis) ja Cicero mainitsee sen olleen vetus proverbium, vanha sananparsi, jo hänen aikoinaan. Vergilius käyttää sitä eepoksessaan Aeneis (10. 284): Audentis fortuna iuvat, joka on ajatukseltaan lähempänä suomalaista sananpartta ”onni suosii rohkeaa” (tai Onnetar, mikäli Fortuna halutaan kirjoittaa isolla alkukirjaimella). Vergiliuksen säkeen ovat suomentaneet Päivö ja Teivas Oksala ”rohkea mies rokan syö” ja Alpo Rönty puolestaan ”onni on uskaliailla”. Seneca lainaa Vergiliusta kirjeessään Luciliukselle (94, 28) ja Ovidius korvaa onnen jumaluudella, audentes deus ipse iuvat, ”suosii rohkenevaa jumaluuskin” (Muodonmuutoksia 10, 586). Kalenterin luukun lähdeviitteessä viitataan 500-luvulla eläneeseen Flavius Cresconius Corippukseen, joka runoelmassaan Iohannis (1,561) kirjoittaa: ”Onni kukistaa pelokkaat ja auttaa niitä, jotka ovat sekä valppaita että rohkeita”.

Aeneis – Aeneaan taru, suom. Päivö ja Teivas Oksala, WSOY 1999

Aeneis, suom. Alpo Rönty, Loki-kirjat 2000

Muodonmuutoksia (Metamorphoseon libri XV), suom. Alpo Rönty, WSOY 1997

One of the best known sources of this hugely popular and widely spread sentence is the letter about the eruption of Vesuvius by Pliny the younger (Epistles 6.16) and one of the earliest is Terence’s comedy Phormio (203) where the sentence reads fortis fortuna adiuvat with the older, ”republican” accusative fortis. According to Cicero it was already an old proverb (vetus proverbium) in his day. In The Aeneid (10. 284), Virgil has a variant Audentis fortuna iuvat, “Fortune favors the bold” – Seneca quotes this passage in one of his letters to Lucilius (94, 28) and Ovid replaces fortune (or Fortune) with ”deus”, a god – audentes deus ipse iuvat . Another (and by far more recent) rendering of the same cain be found in the 6th-century poem Iohannis by Corippus (Flavius Cresconius Corippus) mentioned in the calendars sources is a poem: ”Fortune will overwhelm the fearful and aid those who are both wary and bold” (transl. George W. Shea).

  1. Boni pastoris esse tondere pecus, non deglubere.

Hyvä paimen keritsee lampaat, ei nylje niitä – A good shepherd will shear his sheep, not flay them

  1. Suetonius Tranquilluksen mukaan ajatuksen esitti keisari Tiberius (Tiberius, 32 ”Maaherroille, jotka ehdottivat rasittavia veroja provinsseissa, hän vastasi kirjeessään, että hyvän paimenen tapoihin kuului keritä laumaansa, ei sitä nylkeä”.

Suetonius, Rooman keisarien elämäkertoja, suom. J-A. Hollo, WSOY 1960 

According to C. Suetonius Tranquillus this was said by the emperor Tiberius: ”To the governors who recommended burdensome taxes for his provinces, he wrote in answer that it was the part of a good shepherd to shear his flock, not skin it. (Vita Tiberii, 32, in The Lives of the Twelwe Caesars by C. Suetonius Tranquillus, transl. J.C. Rolfe, Loeb 1913-1914)

  1. Nunc vino pellite curas!

Haihduttakaa nyt huolet viinillä! – Now dispel your cares with wine!

Horatius, Carmina, I, 7,30-31:

Urheat mieheni, kun pahempaakin

saitte te kestää, ajakaa suru pois viiniä juoden:

aamu kun saa, meren aavoja käymme:

Horatiuksen oodeja, suom. Teivas Oksala ja Erkki Palmén, Finn Lectura 1989

Hearts, that have borne with me
Worse buffets! drown today in wine your care;
To-morrow we recross the wide, wide sea!”

The Odes and Carmen Saeculare of Horace, transl. by John Conington, George Bell & Sons 1882

  1. Esse oportet ut vivas, non vivere ut edas.

 

On syötävä elääkseen, ei elettävä syödäkseen – You should eat to live, not live to eat

 

Commutatio est, cum duae sententiae inter se discrepantes ex traiectione ita efferuntur, ut a priore posterior contaria priori profiscatur, hoc modo: Esse oportet, ut vivas, non vivere, ut edas. Item: ”Ea re poemata non facio, quia, cuiusmodi volo, non possum, cuiusmodi possum, nolo (Rhetorica ad Herennium, 4, 28, 39).

 

Vaikka ajatus esitetään yleensä yleisenä kehotuksena välttää mässäilyä ja ylettömyyttä, sen on alkujaan muotoillut M. Tullius Cicero puhetaitoa käsittelevässä Rhetorica ad Herennium -teoksessa antaakseen esimerkin eräänlaisesta kiasmista tai ”käänteestä” (commutatio): ”kaksi vastakkaista ajatusta asetetaan rinnakkain siten, että jälkimmäinen seuraa ensimmäistä vaikka on sen kanssa ristiriidassa, vaikkapa: ”On syötävä elääkseen, ei elettävä syödäkseen”, tai ”En kirjoita runoja, koska en osaa kirjoittaa sellaisia kuin haluaisin enkä halua kirjoittaa sellaisia kuin osaisin”.

 

Although this is usually understood as an exhortation to avoid gluttony and excess, it was originally expressed in the context of rhetorical advice: ”Reciprocal change occurs when two discrepant thoughts are so expressed by transposition that the latter follows from the former although contradictory to it, as follows: ”You must eat to live, not live to eat.” Again: ”I do not write poems, because I cannot write the sort I wish, and I do not wish to write the sort I can. (Rhetorica ad Herennium, 4, 28, 39, transl. Harry Caplan, Loeb 1954)

  1. Dives est qui sibi nihil deesse putat.

 

Rikas on se, joka ei katso itseltään puuttuvan mitään – Rich is he who considers he lacks nothing.

 

Lause on tiivistelmä ajatuksesta, jonka Cicero esittää mm. filosofisessa tutkielmassaan Paradoxa stoicorum (Stoalaisia paradokseja (ei suom.)). Erityisesti rikkauden ja mielenrauhan kysymyksiä käsitellään kuudetta paradoksia koskevassa kappaleessa ”vain viisas voi olla rikas”, jossa Cicero myös moitiskelee suunnattoman rikkaan Marcus Licinius Crassuksen asenteita. Samansuuntaiset ajatukset toistuvat antiikin kirjallisuudessa niin eläinsaduissa, kirjeissä kuin kokoelmissakin ja sama ajatus esitetään erilaisissa asuissa: Dives est non qui plus habet sed qui nihil cupit, rikas ei ole se, jolla on enemmän vaan se, joka ei kaipaa mitään) ja Qui multum habet, plus cupit, jolla on paljon, haluaa yhä enemmän ja avarus ipse miseriae causa est suae, ”saidan surkeus on omaa syytä” (viimeisenä mainittu sitaatti Publilius Syruksen).

Publilius Syrus, Hiuksellakin on varjo – roomalaista elämänviisautta, suom. Arto Kivimäki, Tammi 2005.

 

  1. Tullius Cicero explains the idea in his Paradoxa stoicorum (Stoic paradoxes) – one of its English translations has a rather long but illuminating title ”The Booke of Marcus Tullius Cicero entituled Paradoxa Stoicorum Contayninge a precise discourse of diuers poinctes and conclusions of vertue and phylosophie according the traditions and opinions of those philosophers, whiche were called Stoikes. Whereunto is also annexed a philosophicall treatyse of the same authoure called Scipio hys dreame. (Transl. Thomas Newton, 1569). The idea of wealth as the lack of desire is expressed in ”The syxt and laste paradoxe, vvherin he proveth that noone are ryche, but onelye vvyse and vertuous men, priuaylye nippynge Marcus Crassus vvhoe sayde that none vvas to be named rich, vnlesse vvyth his reuenues he vvere able to furnishe and mayntaine an armye. The same wisdom is repeated in fables, letters and collections of mottoes and sentences: Dives est [non qui plus habet sed] qui nihil cupit, the rich man is not the one who possesses more but the one who desires nothing), Qui multum habet, plus cupit, the one who owns a lot, desires more, and avarus ipse miseriae causa est suae, ”a greedy person is to blame for his own misery” (the latter is from the collection of Publilius Syrus).
  1. Artificia docuit fames.

 

Nälkä opettaa taidon (ammatin) – Art is born out of hunger

 

Ajatus toistuu monissa lähteissä: tarve (puute, nälkä) ajaa ihmistä ylittämään itsensä ja keksimään neuvokkaita ratkaisuja. Komediankirjoittaja T. Maccius Plautus esittää ajatuksen vuonna 200 eKr. ensiesityksensä saaneessa komediassa Stichus: [paupertas] artis omnis perdocet, ”köyhyys opettaa kaikki ammatit” ja Ovidius toteaa: Ingenium mala saepe movent, ”vaikeudet ovat usein kiihokkeena älylle” (Ars amatoria 2,43). Seneca (Kirjeet Luciliukselle 15.7) sen sijaan ei tällaista asiantuntemusta juuri arvosta: Admitte istos, quos nova artificia docuit fames…” [päästä luoksesi mokomat, joille] nälkä opettaa uusia ammatteja, niin…”, kun taas A. Persius Flaccus kutsuu vatsaa humoristisesti ”ammattien opettajaksi ja älykkyyden edistäjäksi” (Saturae (ei suom.), prologus 10-11: Magister artis ingeniique largitor venter.

 

Hunger and misfortune may teach one how to cope in demanding situtations.  Plautus expresses the idea in his comedy Stichus: [paupertas] artis omnis perdocet, ”the powerty teaches all crafts” and according to Ovid ingenium mala saepe movent, ”misfortune often stir the wits” (Ars amatoria 2,43). Seneca on the other hand has little patience for this kind of expertise: Admitte istos, quos nova artificia docuit fames…” Let those charlatans come to you, to whom the hunger has taught their trade, and… (Epist. 15.7), but A. Persius Flaccus, in his Saturae (prologus 10-11), calls the belly playfully magister artis ingeniique largitor – the teacher of arts and enhancer of intellect.

 

Ovidius, Rakastamisen taito, suom. Seppo Heikinheimo, Weilin + Göös 1965 (1. painos)

  1. Ne sutor supra crepidam.

 

Älköön suutari nousko sandaalin yläpuolelle – Shoemaker, keep to the shoe!

 

  1. Plinius Secundus (Plinius vanhempi) kertoo teoksessaan Naturalis historia (Luonnonhistoria, ei suom, 35. kirjan 36 luvun 85 kappale) anekdootin suutarista, joka huomautti  taidemaalari Apelleelle (Aleksanteri Suuren hovimaalari) virheestä hänen maalaamassaan jalkineessa. Apelles korjasi virheen, mutta kun suutari innostui osoittelemaan maalauksessa muitakin kohtia, jotka hänen mielestään kaipasivat korjailua, Apelles tiuskaisi: ”Ne supra crepidam sutor iudicaret!” (Älköön suutari esittäkö arvioitaan yli sandaalin!). Pliniuksen mukaan ilmaus oli vakiintunut sananparreksi jo hänen kirjoittaessaan teostaan. Suomessa vastaava sanonta on tietenkin ”suutari pysyköön lestissään”.

 

In his Naturalis historia (35, 36, 85) Pliny the Elder (or Plinius Maior) tells an anecdote about the famous Apelles (the court painter of the Alexander the Great), to whom a shoemaker commented on a small error he had made in paintindg a sandal. When Apelles had corrected the error, the shoemaker started to criticize other details as well, and after a while Apelles, rather indignant, responded: ”Ne supra crepidam sutor iudicaret” (A shoemaker should not pass judgement beyond the sandal). According to Pliny the quotation was already widely used in his day.

Also: ”A cobbler should stick to his last”.

  1. Disce gaudere!

 

Opettele iloitsemaan – Learn how to feel joy

 

Neuvo on peräisin L. Annaeus Senecalta (Epistulae morales,  Kirjeet Luciliukselle) 23,3:

Hoc ante omnia fac, mi Lucili: disce gaudere! (Tee ennen kaikkea näin, rakas Lucilius: opettele iloitsemaan.) Seneca ei tarkoita kehottaa ”pikkuhilpeyteen”, pinnalliseen riehakkuuteen tai kohtuuttomuuksiin nautinnoissa, vaan löytämään aitoa iloa sydämestään ja elämästään. Kehotusta seuraavassa lauseessa Seneca vielä korostaa ajatustaan: verum gaudium res severa est (aito ilo on vakava asia).

 

This exhortation is from Seneca’s letters to Lucilius (23,3): Hoc ante omnia fac, mi Lucili: disce gaudere! (Above all do this, dear Lucilius: learn how to feel joy!) Seneca does not mean riotous laughter or excess of worldly pleasures, but the less pretentious and simple joys of the heart. In the following sentence Seneca emphasizes his meaning even further: verum gaudium res severa est (real joy is a serious thing).

 

Kirjeet Luciliukselle on suomentanut Antti Oikarinen (Basam Books, 2011)

  1. Rem tene, verba sequentur.

 

Pysy asiassa, sanat seuraavat – Grasp the subject, the words will follow

 

Jos hallitsee asiansa ja on pohtinut sanottavansa, löytää myös sanat – tämän pätevän ja suositun ohjeen esitti 300-luvulla vaikuttaneen G. Julius Victorin mukaan (Rhetores latini minores 347,17 (ei suom.)) Cato Censorius l. M. Porcius Cato, ”Cato vanhempi”, (234-149 eKr.) teoksessaan Orationes (joka on säilynyt vain osittain): in hanc rem constat etiam Catonis praeceptum paene divinum, qui ait: rem tene, verba sequentur (tässä asiassa toteutuu Caton melkein jumalainen sääntö, jonka mukaan: pysy asiassa, sanat seuraavat). Q. Horatius Flaccuksen Ars poetica –teoksessa (311) sama ajatus esitetään heksametrissä: verbaque provisam rem non invita sequentur (”sanat  seuraavat vastustelematta, jos aihe on ennalta tutkittu”).

 

According to Julius Victor (quoted in Rhetores latini minores 347,17) this idea was first pronounced by Cato the Elder: in hanc rem constat etiam Catonis praeceptum paene divinum, qui ait: rem tene, verba sequentur (In this we observe Cato’s almost divine precept which says: grasp the subject, the words will follow). In his Ars poetica (311) Horace expresses the same idea in hexameter: verbaque provisam rem non invita sequentur – ”words will not fail when the matter is well considered”.

 

Ars poetica – runotaide, suom. Teivas Oksala ja Erkki Palmén, Gaudeamus 1978

 

  1. Grata rerum novitas.

 

Asioissa viehättää niiden uutuus – We enjoy the novelty of things

 

Sanonnan alkulähteenä pidetään yleensä P. Ovidius Nason kirjekokoelmassa Epistulae ex Ponto (Kirjeitä Pontoksesta, ei suom., 3, 4, 51) lausumaa ajatusta: Est quoque cunctarum novitas carissima rerum ”Kaikissa asioissa uutuus viehättää”. Puhujalle tarkoittamissaan ohjeissa M. Fabius Quintilianus (Institutio oratoria VIII, 6, 51) toteaa: est enim grata in eloquendo novitas et emutatio, et magis inopinata delectant, ”kaunopuheisuudessa nautimme uutuuksista ja vaihtelusta ja odottamaton ilahduttaa eniten”. Varsin samansuuntainen ja usein siteerattu lausahdus on ”delectat varietas”, vaihtelu ilahduttaa, tai suomalaisittain sanoen ”vaihtelu virkistää”.

 

Ovid’s Epistulae ex Ponto 3, 4, 51: Est quoque cunctarum novitas carissima rerum, ”in all things novelty is most delightful”. Quintilian phrases the idea – in the context of eloquence – thus: est enim grata in eloquendo novitas et emutatio, et magis inopinata delectant, ”it is novelty and change we enjoy in language, and what is unexpected gives the greater pleasure”.  Also a variation of the same thought, delectat varietas (variety is the spice of life), is widely known and has its versions in most modern European languages.